Ravinnekuormituksen vähentäminen keskeinen tavoite
Iisalmen reitin vesistöjen tilan paranemisen kannalta keskeisintä on vesiin kohdistuvan ravinnekuormituksen vähentäminen. Alueen mataliin ja osin luontaisesti runsasravinteisiin vesistöihin pääosin hajakuormituksena tuleva liiallinen ravinnekuormitus on aiheuttanut rehevöitymistä monin paikoin. Muun muassa leväkukintoina, umpeenkasvamisena ja kalastorakenteen muuttumisena ilmenevä rehevöityminen keskittyy erityisesti reitin keskusjärville sekä läntiselle Kiuruveden reitille, mutta myös Poroveteen idästä laskevan Sonkajärven reitin sekä pohjoisesta laskevan Vieremän reitin alaosista löytyy tilaltaan heikentyneitä vesiä.
Maa- ja metsätaloudesta aiheutuvan ravinnehuuhtouman vähentämiseksi alueella tehtäviä vesistöjen suojelu-, hoito- ja kunnostustoimenpiteitä tulee jatkaa. Reitin latvoilla alueellisesti merkittävän turvetuotannon vesiensuojelumenetelmien tehokkuuteen tulee myös kiinnittää huomiota. Ulkoisten tekijöiden lisäksi ravinnekuormitukseen vaikuttaa monissa järvissä lisäksi sisäinen kuormitus.
Erilaisten kunnostustoimenpiteiden avulla voidaan pyrkiä parantamaan tilaltaan jo heikentyneiden vesien kuntoa. Iisalmen reitillä järviä on kunnostettu esimerkiksi nostamalla alivedenpintaa, ruoppaamalla, hapettamalla, poistamalla vesikasvillisuutta sekä hoitokalastamalla.
Vanhat järvenlaskuhankkeet vaikuttavat järvien olosuhteisiin
Iisalmen reitin alueella on toteutettu aikanaan useita järvenlaskuja. Ensimmäinen huippukausi ajoittui 1850–70-luvuille ja toinen toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, jolloin evakoille tarvittiin uutta viljelysmaata. Tyypillisesti järvenlaskut ovat olleet suuruudeltaan 0,5–1 metrin luokkaa.
Iisalmen reitin järvien luontaisen mataluuden lisäksi järvenlaskuhankkeiden aiheuttama vesisyvyyden ja -tilavuuden pieneneminen on altistanut laskettuja järviä vesikasvillisuuden runsastumiselle, happiongelmille sekä sisäiselle kuormitukselle, jossa pohjasedimenttiin jo varastoituneet ravinteet vapautuvat takaisin vesipatsaaseen vähähappisissa olosuhteissa.
1980-luvulta alkaen osaa aiemmin laskettujen järvien vedenpinnoista on myös nostettu. Tyypillinen vedenpinnan nosto on ollut noin 0,2–0,3 metriä.
Säännöstely ja vesivoimantuotanto
Säännösteltyjä järviä Iisalmen reitillä ovat Onkivesi, Porovesi, Salahminjärvi, Kiuruvesi, Hautajärvi, Kilpijärvi ja Rytkynjärvi. Salahminjärven säännöstelyn päätavoite on vesivoiman tuotanto ja muiden osalta maatalouden tulvasuojelu. Murennusjoessa sijaitsevan Salahmin voimalaitoksen lisäksi Onkiveden ja Maaninkajärven välillä sijaitsevassa Viannankoskessa, Matkusjoen Sonkakoskessa, Hautajoen Pitkäkoskessa sekä Alapitkänjoen Korkeakoskessa sijaitsee pieni vesivoimalaitos.
Kallaveden yläosan alueella Maaninkajärvi, Pieni Ruokovesi, Suuri Ruokovesi ja Pohjois-Kallavesi ovat myös säännösteltyjä.
Luontainen ravinteikkuus Iisalmen reitillä
Iisalmen reitin järvien luontaisia olosuhteita sekä ihmistoiminnan aiheuttamia muutoksia on tutkittu järvien pohjasedimenttien avulla. Järvisedimentit tallentavat biologisia, kemiallisia ja fysikaalisia ominaisuuksia, jotka kertovat järven ja sen valuma-alueen oloissa vuosituhansien aikana tapahtuneista muutoksista. Mitä syvemmältä sedimenttiä tutkitaan, sitä kauemmas historiassa päästään.
Järvisedimenttitutkimusten perusteella Iisalmen reitillä on useita luontaisesti ravinteikkaita järviä ja monet niistä ovat olleet herkkiä ihmistoiminnan aiheuttamille vedenlaadun muutoksille, kuten rehevöitymiselle. Luontaisesti ravinteikkaat järvet keskittyvät erityisesti reitin läntiseen haaraan alueille, joilla on paljon hienojakoista moreenia sekä savikoita. Savet kerrostuivat muinaisen Itämeren altaan pohjaan mannerjäätikön sulamisen jälkeen ja nousivat sittemmin vedenpinnan yläpuolelle maankohoamisen myötä. Suurin osa alueen runsasravinteisista järvistä on kooltaan vain muutamia neliökilometrejä, kuten Iisalmen Kirmanjärvet ja Kiuruveden Osmanginjärvi, mutta joukkoon mahtuu myös suurjärviksi lukeutuvia, kuten Onkivesi.
