Iisalmen reitti

 

Harjamäki-Käärmelahti, Kuopio

Yleistiedot ja sijainti

Harjamäki-Käärmelahden 1E-luokan pohjavesialue on osa Siilinjärvi-Maaninka harjujaksoa ja sijaitsee noin 5–12 km etäisyydellä Siilinjärven kunnan keskustaajamasta länteen. Pohjavesialueen pääsijaintikunta on Kuopio, mutta osa alueesta sijaitsee myös Siilinjärven kunnan puolella.

Pohjavesialueen pinta-ala on 10,8 km2 ja siellä muodostuvan pohjaveden määräksi on arvioitu 6 973 m3/vrk. Alue on virtauskuvaltaan antikliininen eli vettä ympäristöönsä purkava. Päävirtaussuunta on pääasiallisesti harjun pituussuunnassa idästä länteen eli Harjamäeltä Käärmelahteen.

Käärmelahdessa pohjavesi purkautuu lähteinä Valkeiseen. Pohjavesialueen luoteispäässä sijaitseva Valkeinen on voimakkaasti riippuvainen Harjamäki- Käärmelahden pohjavedestä. Valkeinen on merkittävä, kasvilajistoltaan ja kasvillisuudeltaan edustava luontaisesti rehevä järvi ja kuuluu Natura 2000-alueisiin. Myös pohjavesialueella sijaitsevat useat pienet suppalammet ovat pohjavedestä riippuvaisia. Alueen itäosassa sijaitsee lisäksi Jussilan lettosuo eli Suuren Ruokolammen suo, joka on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi ja on myöskin mahdollisesti pohjavesiriippuvainen.

Maa- ja kallioperä

Maaperä on noin 0,3–0,8 kilometriä leveällä harjun ydinalueella vettä hyvin johtavaa hiekkaa ja soraa. Kerrosvahvuudet ovat huomattavan suuria, jopa 100 metrin luokkaa. Harjun reunamilla esiintyy paksuja kerrostumia hienoa hiekkaa.

Pohjavesialueen kallioperä koostuu pääasiassa kiillegneissistä ja kiilleliuskeesta

Käyttö

Alueella sijaitsee Kuopion Vesi Liikelaitoksen Varpaniemen vedenottamo.

Lisätietoja

Harjamäki-Käärmelahti, Pohjavesialueen suojelusuunnitelma, SKVSY 2012 (PDF)